MIKÄ OMEGA 3?

Omega –rasvahappojen merkitys ja niiden nauttimisen tärkeys on monilla tiedossa. Vuosisatoja ollaan jo tutkittu niiden terveyshyötyjä ja omegat ollaankin todettu super terveelliseksi ja välttämättömiksi monille toiminnoille kehossa.

Omega 3 –rasvahappoa saa sekä eläinperäisistä tuotteista, että myös kasvikunnan tuotteista. Merkittävin rasvahappojen lähde on kalaöljy.

drugs-206150_640

OMEGA 3 -RASVAHAPPOJEN ERI TYYPIT

Omega 3 rasvahappoja on tosiaan useammassakin ruoka-aineessa. On kuitenkin hieman sekaannusta siinä, mikä lähde on se paras rasvahappojen lähde.

Merenelävien, kuten kalojen rasvahapot EPA ja DHA, ovat niitä, jotka ovat erityisesti sydämelle ja verisuonistolle tärkeitä. Pellavaöljy, hamppu ja muutama muu kasvikunnan tuote taas, usein sisältää omega ALA:n, eli alfalinoleenihapon, muodossa.

Suurin osa terveyshyödyistä yhdistetäänkin juuri näihin eläinperäisiin rasvahappoihin. ALA sekin on toki hyödyllinen, mutta osa siitä muuttuu kehossa kuitenkin EPA ja DHA –muotoon. Paras vaihtoehto on yhdistää näitä eri lähteitä; käyttää sekä eläinkunnan, että kasvikunnan tuotteita, ja näin saada kaikki rasvahapot yhdessä.

 

OMEGA 3 HYÖDYT

Liian vähäinen rasvahappojen saanti on usein syynä suurentuneeseen riskiin sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Omega 3 –rasvahapon on tutkitusti todistettu vaikuttuvan positiivisesti muun muassa seuraaviin kehon toimintoihin:

  • Sydämen hyvinvointi
  • Verisuoniston hyvinvointi
  • Kolesterolitasojen säätely
  • DHA edistää lasten oppimista
  • DHA edistää keskittymistä lapsilla
  • Omega 3 apuna SBS (short bowel syndrome) sairaudessa
  • Aivojen toiminta
  • Osteoporoosin hoito

heartbeat-163709_640

OMEGA 3 LISÄRAVINTEENA

Vain harva terveellisestikin syövä aikuinen saa riittävän määrän omega 3 –rasvahappoa. Superfoodien suosion kasvu ja kiinostus omaan terveyteen ja hyvinvointiin on onneksi lisännyt myös rasvahappoja sisältävien tuotteiden kulutusta. Siltikään moni yksilö, etenkin aktiivisesti urheileva, ei saa riittävästi tärkeitä omega 3 –rasvahappoja.

10922853-1394043061-867402Lisäravinteet ovat mitä helpoin tapa varmistaa riittävä rasvahappojen saanti. Yksi kapseli päivässä monesti riitääkin jo tyydyttämään tarpeen ja edessä voikin olla paitsi pidempi ja terveellisempi elämä, myös paremmat suoritukset liikuntaharjoituksissa.

pills-347609_640

TIESITKÖ?

Sanotaan, että Yhdysvalloissa omega 3 –rasvahappojen puutos aiheuttaa jopa 6. Eniten kuolemia. Vuodessa saman kansakunnan sanotaan käyttävän noin 2.3 biljoonaa dollaria tuotteisiin, jotka on rikastettu omega –rasvahpoilla.

Sanotaan myös, että omega 3 –rasvahappojen puutokset aiheuttavat suuressa määrin mielenterveysongelmia, fyysisiä terveysongelmia ja jopa 96 tuhatta ennen aikaista kuolemantapausta vuosittain.

 

KATSO SUOMEN EDULLISIMMAT HINNAT RASVAHAPPOVALMISTEISSA: 

300x250-mass-wk25-why-shop-ppc

Ei tageja



Kirjoittaja ja asiantuntija