Kehittyminen vaatii mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä, sanotaan.

Kuulostaako seuraava tutulta? Olet kuntosaliin hurahtanut, siellä jo jonkun vuoden treenaillut urheilijan alku, joka löysi todellisen kipinän bikinihaasteen tai fitnesspäiväkirjojen kautta? Ajattelet että pystyt treenaamaan kovaa ja syömään terveellisesti, eikä herkuttomuus ole sinulle mikään ongelma? Naureskelet ihmisille jotka toitottavat että fitness tuo syömishäiriön? Siinä tapauksessa kannattaa lukea seuraava avautumiseni melko ajatuksella.

namu3
Itselläni kisatavoitepäätös syntyi jo useampi vuosi takaperin. Treeniä on tehty, kovaa, ja tavoitteelisesti. Ruokavaliotakin on noudatettu, syöty puurot ja vihannekset juuri niinkuin on käsketty. Mutta… Lisäksi on pidetty pieniä omatoimisia tankkauspäiviä, eihän ne haittaa kun offilla ollaan? Niinpä…

Ensimmäisessä valmennuksessani ruokavalio oli melko yksinkertainen; ”syöt HH40%, P30% ja R30%, yhteensä 3000kcal”. Ööö, wait, what? Siis mitä mä syön? No ihan mitä vaan, lasket kalorit ja katsot että makrojakauma toteutuu. Noh, tuollaisella ohjeistuksella ruokavalioon saa helposti upotettua Hesen kerrosaterian tai Fazerin Jumbo-pussin.. Kumma juttu jos paino nousee.

Treenaaminen ei kuitenkaan ollut tuohon aikaan kovinkaan hyvin hanskassa, puntti oli enemmän sellaista voimailutyylistä, tärkeintä oli että joka treeniin sai lisättyä painoja. Treenitekniikka, mikä se on? Tahtoa oli huimasti enemmän kuin taitoa..
namu1

Nelisen kuukautta hommaa ihmeteltyäni aloin kyseenalaistamaan firman toimintatapoja (muun muassa näitä ruoka”valioita”) ja totesin ettei kyseinen valmennus ole minua varten. Työnsin kisahaaveet takavasemmalle ja jatkoin punttailua omien ohjelmien mukaan. Puolen vuotta myöhemmin osallistuin bikini challengeen, josta kilpailuvietti syttyi uudelleen ja otin yhteyttä paikalliseen valmentajaan.

Valmentajan kanssa homma lähti heti hyvin käyntiin, sain järjelliset ruokalistat ja haastavat treeniohjelmat. Kävimme yhdessä liikkeet läpi ja totesimme että treenipainoista puolet pois ja keskittyminen tekniikkaan. Tämäkin oli oma lukunsa…

Mutta pään sisällä kaikui edelleen nuo ensimmäiset ”syöt vaan makrojakauman mukaan”. Pikku sokerihiiri alkoi siis silloin tällöin korvailla hiilareita karkilla ja päivällistä kebabilla ja taas oli paino noususuhdanteessa. Eikä valitettavasti lisääntyneen lihasmassan takia.

Lopulta tammikuussa valmentaja totesi, että jos otettaisiin pieni välidieetti. Minähän innoissani, saadaan kropasta fläsää veke. Tavoite oli pudottaa 5kg, ei siis määrä eikä mitään. Jokainen vähänkin laihduttanut tietää, että -500kcal päivässä laihduttaa puoli kiloa viikossa. Tuollaisella pudotustahdilla se 5kg olisi siis hoideltu kahdessa kuukaudessa.
namu5
Kahden kuukauden diettaamisen jälkeen paino oli pudonnut kilon. Ruuvia kiristettiin, aerobista lisättiin ja ruokaa vähennettiin. Kuukautta myöhemmin paino oli pudonnut taas vain kilon. Varmasti valmentaja tiesi jo tässä kohtaa ettei homma mene niinkuin pitää mutta kun kovasti väitin että ruokavaliossa on pystytty ja treenit tehty niin mitäpä toinen voi? Ja tästä päästään sitten tähän otsikkoni aiheeseen.

Kotona tiedettiin diettaamisesta, joten en voinut tietenkään herkutella siellä. En ainakaan joka päivä. Joten kurvasin töistä päästyäni kauppaan ja vedin mässyt autossa, niin kukaan ei nähnyt. Kuukausien ajan söin salaa, piilottelin karkkipapereita roskiksen pohjalle tai muuten huijailin itseäni. Olin jatkuvasti pahantuulinen ja masentunut ja mielialani heittelivät sinne tänne. Joskus erehtyin syömään karkkeja tai herkkuja kaveripiirin nähden ja moni on varmasti kuullut suustani lauseen ”mä en sitten syönyt tätä” tai ”te ette sitten nähneet mun syövän tätä”. Kuinka hölmöltä olenkaan kuulostanut…

Lopulta koin valaistumisen. Jos oikeasti haluan kisata, en voi jatkaa nykyistä elämäntyyliäni. Tajusin fuskaavani vain itseäni jos kuvittelen että aamupalan voi jättää syömättä ja korvata karkkipussilla iltapäivällä.

Ensimmäinen askel sokeririippuvuuden katkaisemiseen on ongelman myöntäminen. Ei muille, vaan itselleen. Se, että hyväksyn, että minulla on ongelma josta minun pitää päästä eroon, ei ole helppoa. Sinä saatat hymähtää että ”senkun vaan jätät karkit syömättä”. Voi kun olisikin niin helppoa. Minulle sokeri on kuin huume tai alkoholistille paukku. Sitä on vain saatava, keinolla millä hyvänsä.
namu4

Aloitin vieroittautumiseni lukemalla Sokeripommi – eroon sokeririippuvuudesta -kirjan. Kirjassa kerrotaan sokerin vaikutuksesta elimistöön ja miten riippuvuussuhde on päässyt syntymään. Kirja myös painottaa että riippuvuus on sairaus joka johtuu kemiallisista reaktioista aivoissa, eikä sille voi mitään. Ongelmana ei ole huono itsekuri tai olematon tahdonlujuus, vaan onglema on oikeasti sairaus. Lainaus kirjasta: ”Tutkijat uskovat, että sokeririipuvaisilla ihmisillä on matala serotoniinitaso, ja se on syynä impulssien hallinnan ja jarrutuksen heikkenemiseen, minkä seurauksena riippuvaiset eivät osaa vastustaa kiusausta syödä leipää ennen ruokaa tai makeisia tai perunalastuja vaikka on päättänyt – tuhansia kertoja – olla syömättä niitä.”

Kuinka löysinkään itseni tuon kirjan sivuilta. Sen myötä oli helpompi antaa itselleen anteeksi ja luopua siitä morkkiksesta ja pahasta olosta mitä olen salasyömisen takia kantanut mukanani.

”Fitness tekee syömishäiriön”? Ehkä näinkin voi käydä, mutta minut se ainakin pelasti siltä. Fitness sai minut tekemään päätöksen, mitä minä elämältäni oikeasti haluan. Ja tuo päätös tarkoittaa sitä, että minä ja sokeri joudumme päättämään ah niin rakkaaksi muodostuneen elinikäisen suhteemme, emmekä voi enää koskaan palata yhteen. Emme edes satunnaisen yhden yön treffien muodossa.
namu2

Tästä päätöksestäni on nyt aikaa 150 päivää. Yhden yhtä karkkia tai kakkupalaa en ole suuhuni laittanut, enkä oikeasti kadu päätöstäni pätkääkään. Proteiinipatukoiden kanssa homma meinasi lähteä överiksi mutta onneksi sain homman takaisin haltuun. Lisäksi olen todennut että Mynthon -askissa oleva ”Liiallinen käyttö saattaa aiheuttaa laksatiivisia vaikutuksia” ei ole tuulesta temmattu väite…

Tsemppiä kaikille sokerin kanssa taisteleville! Yritän jossain vaiheessa tehdä postausta missä kerron vinkkejä äkillisen sokerihimon ohittamiseksi.
– Salikirppu Niina

Ps. Olethan käynyt jo tykkäämässä sivustani Facebookissa?

1000x300-Mass-wk16-wo-freedelivery-113255

Ei tageja



Lars Pedersen

Lars Pedersen

Kirjoittaja ja asiantuntija