Proteiini on orgaaninen yhdiste, mikä koostuu aminohapoista, tarkemmin ottaen aminohappoketjuista. Mikä on melko mielenkiintoista, on se, että lähes kaikilla tunnetuimmilla eliöillä on samat 20 aminohappoa, jotka muodostavat proteiinit solukossa. Entsyymit, mitkä ovat kenties tuttuja ruoansulatukseen liittyvissä aiheissa ja asioissa, taas ovat proteiineja, jotka saavat aikaan kemiallisia reaktioita solukossa. Ne muun muassa saattavat juuri käynnistää ruoan pilkkoutumisen suussa, mikä on ensimmäinen vaihe ruoansulatusta.

Proteiinit tukevat lihaskudoksen kasvua, korjautumista ja ylläpitoa ja ovat jokaisen urheilijan ruokavalion kulmakivi. Solujen niin kutsutusta kuivamassasta noin 50% on proteiineja! Ne toimivat paitsi solujen rakennusaineina tai -palikoina, myös ovat osana lähes kaikissa solujen toiminnoissa ja näin ollen ovatkin elintärkeitä kehomme toiminnalle. Proteiinit ovat apuna ja osana solujen yhteenliittämisessä, liikkumisessa, signaalin välityksessä sekä immuunipuolustuksessa - melkoisen tärkeä osa elintoimintojamme siis!

Miksi eri laatuja, sortteja ja sekoituksia on niin paljon? Koska jotkut erikoisruokavaliota noudattavat saattavat tarvita vaikka kasveista valmistettua proteiinia, kuten vegaani-, soija-, hamppu- tai riisiproteiinia. Jotkut pitävät heraproteiinista, jotkut suodatetummasta isolaattiheraproteiinista ja toiset maidottomista tai vähä-laktoosisista proteiineista.

Jotkut haluavat proteiininsa jauheena, toiset juomana, toiset proteiinipatukoina, proteiinipannukakkuina tai vaikkapa keksinä. Jotkut etsivät kevyt heraproteiinia, toiset palautukseen sopivaa palautusjuomaa. Jotkut haluavat hyvän massanlisääjän proteiineilla, hiilihydraateilla ja hyvillä rasvoilla, toiset proteiinituotteen välipalaksi tai yöproteiiniksi.

Proteiineja on toisin sanoen lisäravinteina saatavilla niin eläinperäisinä kuin täysin kasviperäisinäkin. Lihaproteiinit, heraproteiinit, kanamunaproteiinit ovat kaikki eläinperäisia, kun taas kasviproteiinien puolella valikoimassa on hamppua, riisiä, soijaa ja pähkinää tai niiden eri yhdistelmiä.

Proteiinit ovat hyvin erihintaisia. Heraproteiini on yleensä yksi halvimmista proteiineista. Kasveista valmistetut proteiinit voivat olla hieman kalliimpia. Ultrasuodatetut ja jalostetummat proteiinit, kuten isolaatit, taas voivat olla valmistustapansa vuoksi heraproteiinia kalliimpia. Siispä laatu ja valmistusprosessi ovat muun muassa tekijöitä, jotka vaikuttavat proteiinin hintaan.

Lisäksi tuotteisiin lisätyt muut ravintoaineet, kuten vitamiinit, aminohapot (BCAA, EAA, Glutamiini, Kreatiini…) ja muut tehoaineet (Vihreä tee tai muut yrtit) voivat nostaa hieman tuotteen hintaa. Tuotteeseen lisätty hiilihydraatti voi myös nostaa hintaa. Etenkin laadukkaammat ja hitaammin imeytyvät hiilihydraatit. Maltodekstriini ja dekstriini (nopeat hiilihydraatit) ovat usein edullisia, samoin kaura. Taas muut hitaammin imeytyvät pidemmälle prosessoidut tai kehitetyt hiilihydraatit voivat olla kalliimpia.

Proteiinivalmisteita on yhtä monia erilaisia, kuin on tavoitteita ja urheilulajejakin. Jokainen urheilija ja liikkuva ihminen on yksilö, jokaisella on erilainen keho, minkä toimintakin on täysin yksilöllistä. Siispä oikean ja sopivan proteiinin löytäminen riippuu täysin käyttötarkoituksesta.

Proteiinit imeytyvät nimittäin eri nopeudella. Heraproteiini on tunnetusti nopeiden imeytyvä proteiinilaatu. Se hajoaa aminohapoiksi nopeinten ja näin saavuttaa verenkierron muita proteiineja nopeammin. Mitä nopeammin proteiini on kehon solukon käytössä, sitä nopeammin se menee oikeaan paikkaan lihassolukkoon. Heraproteiinit ovat myös usein melko rasvattomia ja hyvin vähähiilihydraattisia, siispä ne sopivatkin ihan normaaliin arkeen täydentämään proteiinin tarvetta, tai dieetille, kun hiilihydraattien ja rasvan, sekä muun energian määrä halutaan rajoittaa.

Hitaimmin imeytyviä proteiineja taas on kaseiini. Kananmunaproteiini, soijaproteiini ja lihaproteiini on luokiteltu keskihitaiksi. Nämä sopivatkin vaikka yöproteiiniksi. Mikäli yöunet ovat pitkät, on hyvä käyttää yöproteiinia, tällöin varmistetaan riittävä proteiinin saanti myös yöaikana, jolloin keho korjaa päivän aikaan lihassolukossa tapahtuneita vaurioita. Sitä sanotaankin, että kaikki kehitys tapahtuu yöllä! Siksi yöproteiini onkin niin kovin suosittu.

Mikäli taas liikkuva henkilö haluaa pudottaa painoa, on taas hyvä valita vähähiilihydraattinen proteiinisekoitus. Palautusjuomissa ja massanlisääjissä on monesti reilummin hiilihydraattia, mikäli siis nautit proteiinivalmisteita monesti päivässä, kannattaa varmistaa niiden sisältämän hiilihydraatin määrä. Patukoissakin on suuria eroja, jotkin sisältävät reilummin hiilihydraattia ja sokereita, toiset taas hyvin vähän.

Proteiinin nauttimisen ajoitus riippuu käytettävästä laadusta ja sortista. Nopeasti imeytyvät proteiinit suositellaan nautittavaksi ennen treeniä ja treenin aikana, sekä vaikka välipalojen yhteydessä tai aterioiden välillä. Ennen treeniä nautittavan proteiinin voi ottaa noin 15-30min ennen treeniä. Hitaammin imeytyvät lisäravinteet kannattaa nauttia aamusta tai aamupäivästä, jolloin varmistetaan proteiinin saanti koko päivän mittaan. Myös hitaasti imeytyvät hiilihydraatit kannattaa nauttia aamupäivään tai lounaaseen mennessä, jotta energiaa olisi reilusti iltapäivälle ja harjoituksiin, ilta-aikaan näitä energiavarastoja ei enää juuri tarvita.

Hitaasti imeytyvät proteiinit sopivat myös yöproteiiniksi, eli juuri ennen nukkumaan menoa nautittavaksi. Proteiinin voi nauttia tällöin vaikka smoothiena yhdessä hyvien rasvojen kanssa, mikäli haluaa säännöstellä hiilihydraatin määrää.

Palautusjuomat, joissa on proteiinin lisäksi yleensä myös nopeaa hiilihydraattia, kannattaa nauttia välittömästi treenin loputtua tai viimeisen sarjan jälkeen. Tällöin saadaan kaikki hyöty tuotteesta ja sen ravintoaineista. Palautukseen käyvät hyvin myös herkulliset patukat ja proteiinikeksit! Vähän niin kuin treenin jälkeinen palkinto, kun saa herkutella kunnolla!

Aakkoset lihasmassan lisäämiseen ovat riittävä energiansaanti, proteiinin saanti sekä toki palautumisesta ja levosta huolehtiminen. Lihasmassaa tai massaa lisätessä tulee huolehtia siitä, ettei paino pääse tipahtamaan. Tärkeää on syödä tarpeeksi ja riittävän monipuolisesti, on hyvä pysyä vähintäänkin samassa painossa, ellei jopa hieman päästä painoa nousemaan.

Riittävästi proteiinia, ravintoaineita ja energiaa saa paitsi toki ruoasta, mutta myös helposti lisäravinteista. Mass Super Gainer on kestosuosikki massanlisääjien keskuudessa. Se sisältää reilun annoksen energiaa annosta kohti, varsin helppo tapa lisätä siis terveellisesti kaloreita päivään. Mass Recovery vaikka yhdessä lisähiilihydraattien kanssa taas on oikein hyvä vaihtoehto paitsi palautumiseen, myös aterioiden välille tai välipalaksi. Palautusjuomajauheeseen on helppo lisätä hiilihydraattia joko Mass Malto eli maltodekstriinin, tai hedelmien, marjojen tai Instant Oats kauravalmisteen muodossa.

Myös riittävästä vitamiinien ja rasvahappojen saannista tulee huolehtia! Kreatiini taas aminohapoista on kovin suosittu lihasmassaa haluavien keskuudessa. Mass Creapure Creatine on esimerkiksi tehokas kreatiini, minkä on todistettu parantavan räjähtävyyttä ja nostavan voimatasoja.

Kun haluttu määrä lihasta on saavutettu ja alkaa "kiristely", eli lihaserottuvuuden tavoittelu ja rasvan määrän suhteellinen väheneminen, pitää myös ruokavaliota taas hieman muokata. Lisäravinteissa on helppoa säännöstellä kalorimääriä ja hiilihydraattien määrää. Voit nopeastikin siirtyä kevyisiin tuotteisiin, jossa kalorimäärä on alhaisempi ja hiilihydraattien ja rasvan määrää on säännöstelty.

Mass Whey on yksi suosituimpia heraproteiineja, ja heraproteiinithan ovat tunnetusti usein hyvin vähäkalorisia, eivätkä sisällä juuri lainkaan hiilihydraattia tai rasvaa. Mass Recovery on suhteellisen kevyt palautusjuoma, mikäli sen sellaisenaan esimerkiksi veteen sekoitettuna nauttii. Siihen on lisätty juuri se tarvittava määrä hiilihydraattia, mitä treenin jälkeen kehomme yleensä tarvitsee. Osana kiristelyä monesti käytetään myös rasvanpolttoa tehostavia lisäravinteita sekä energiaa tuovia valmisteita. On myös tärkeää huolehtia riittävästä aminohappojen saannista, aminohapot auttavat säilyttämään jo saavutettua lihasmassaa, vaikka energiansaanti olisikin kovin säännösteltyä. Mass Glutamine on suosituin glutamiini, Mass BCAA Extreme taas suosituin BCAA -aminohappovalmiste, jossa yhdessä valmisteessa useampi aminohappo.

Rasvanpoltossa ja painonhallinnassa tavoitteena on rasvan osuutta vähentämällä pienentää kehon painoa. Kun kehon rasvavarastoja saadaan pienennettyä, lähtee paino tehokkaasti tippumaan ja lihaksikkaammilla henkilöillä tulevat lihaksetkin paremmin esille. Monesti dieetin alussa suurin osa tippuneesta painosta on nestettä, mitä kehossamme on suurissa määrissä. Liikkumattomuus, heikko aineenvaihdunta tai huonot ruokailutottumukset saattavat aiheuttaa ylimääräisen nesteen kertymisen ja aiheuttaa turvotusta.

Ylimääräisestä nesteestä eroon pääseminen on rasvanpolttoa helpompaa. Kunnon hikiliikunta ja säännöllinen liikunta jo yksistään saa kehon aineenvaihdunnan ja nestekierron pelaamaan paremmin. Stressitasot vaikuttavat nesteen kertymiseen, stressitasothan nousevat paitsi huolista tai kiireestä, myös liikunnasta. Nämä hormonitasot saavat kuitenkin alas hyvällä ja monipuolisella ravinnolla sekä riittävällä levolla.

Tehoa treeniin saa esimerkiksi Mass Pump pumppivalmisteesta tai Mass Green Tea -vihreä tee uutteesta. Rasvanpolttoon taas soveltuvat valmisteet, joissa on esimerkiksi termogeeninen vaikutus sekä aineenvaihduntaa kiihdyttäviä yrtteja. Tällainen tuote on muun muassa Myprotein Thermopure. Herkutteluun taas soveltuu erinomaisesti vaikka Questabar -proteiinipatukat, joissa ainesosat ovat hyvinkin luontaisia ja kaloreita on hyvin vähän